Murhapoltto
Aiemmin tekoa vastaava rikosnimike oli murhapoltto. Se tarkoitti sitä, että poltetaan rakennus, jossa saattaa olla ihmisiä. Tällä viitataan siihen, että tekijää ei paljoa kiinnosta se, kuoleeko joku vai ei. Yleensä tällaista pidetään pahana. Vuodesta 1995 asti nimike on ollut tuhotyö tai törkeä tuhotyö. Tällä kertaa rakennus ei ollut täynnä lapsia, joten nimike sijoittunee ensimmäiseen. Mutta jälkimmäistäkin on sattunut, suomalaisuuden puolustamisen hengessä. Kaipaan vanhaa termiä.
Suomalaisuus
Näitä tekoja on puolusteltu sillä, että suomalaisuutta jotenkin näin puolustettaisiin. Jos suomalaisuus on sitä, että kouluja poltetaan joulupäivänä tai poltetaan rakennuksia, joissa on lapsia, niin irtisanoudun suomalaisuudesta heti paikalla.
Terrorismi
Terrorismirikoksista säädetään samassa rikoslain luvussa kuin tuhotyöstä. Laitettakoon tähän lain määritelmä terrorismista:
"Rikoksentekijällä on terroristinen tarkoitus, jos hänen tarkoituksenaan on:
1) aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa;
2) pakottaa oikeudettomasti jonkin valtion hallitus tai muu viranomainen taikka kansainvälinen järjestö tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin;
3) oikeudettomasti kumota jonkin valtion valtiosääntö tai muuttaa sitä tai horjuttaa vakavasti valtion oikeusjärjestystä taikka aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa valtiontaloudelle tai valtion yhteiskunnallisille perusrakenteille; tai
4) aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa kansainvälisen järjestön taloudelle tai sellaisen järjestön muille perusrakenteille.
Terroristiryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen 1 §:ssä tarkoitettuja rikoksia.
Kansainvälisellä järjestöllä tarkoitetaan hallitustenvälistä tai merkityksensä ja kansainvälisesti tunnustetun asemansa perusteella siihen rinnastettavaa järjestöä."
Koska tekijöillä on ilmiselvä tarkoitus painostaa valtiota siihen, että turvapaikanhakijota ei enempää oteta, kyse on terrorismista.
Tähän terrorismiin on Halla-aho kumppaneineen yllyttänyt jo vuosia ja nyt sanat ovat muuttuneet teoiksi. Perussuomalaisten johto on asian hyväksynyt. Asia nyt on vain näin eikä siitä mihinkään pääse; Suomea johtaa hallitus, jonka yksi puolue tukee terrorismia eikä asiassa nähdä mitään omituista.
Mistä voisin hakea turvapaikkaa?